Ostin eilen uuden maton. Punaisen maton. Kaikki lähti liikkeelle siitä, kun eilen kyllästyin katsomaan olohuoneen mattoa, joka on toisesta päästä lähtenyt hajoamaan. No on sillä matolla ikääkin jo yli 20 vuotta, joten annettakoon se sille matolle anteeksi.

Olen aina haaveillut punaisesta, pehmeästä hapsumatosta ja nyt sitten omistan sellaisen. Hintakaan ei ollut paha, ripauksen alle 40€. Kuitenkaan matto ei miellyttänyt niin suuresti silmää olohuoneessa, joten kokeilin sitä makuuhuoneeseen ja sehän oli siellä täydellinen. Makuuhuoneen matto siirtyi olohuoneeseen ja sopi yllättävän kivasti olohuoneeseeni. Kaikki ongelmat katosivat varsin nopeaan.

Kauppareissulla poikettiin myös Citymarketissa, jossa oli paljon lankoja tarjouksessa. Ostin neljä kerää Samosta, josta en ole koskaan tehnyt yhtään mitään, joten nyt pääsen kokeilemaan. En vielä tiedä, mitä noista langoista tulee, mutta eiköhän sitä jotain keksi. Vinkkejä Samoksen käyttöön otetaan vastaan kommenttilaatikkoon.

Kaupasta mieheke halusi ehdottomasti sellaista valmista lettutaikinajauhetta, joten sitä sitten kokeiltiin eilen illalla. En kyllä ollut kovin  vakuuttunut sitä jauheesta. Pidän enemmän itsetekemästä taikinastani eikä se niin vaivalloinen ole tehdä.

Eilen illalla valmistuivat myös miehekkeen villasukat, joista juttua ja kuvaa myöhemmin.