Ihana saada välillä jotain valmiiksi! On ollut kaikkea kiireitä ja sitten neulomiselle eikä virkkaamiselle ole löytynyt aikaa. Nyt sitten on ollut aikaa ja tein tuollaiset aurinkotöppöset jäljelle jääneistä 7 veljestä, puikkoina 3½. Alussa on pari kerrosta sileää neuletta, jonka jälkeen tein vahvistetun kantalapun ja lopun ihan tavallisen sukan tapaan. Kavennukset ovat nauhakavennukset. Yhden raidan paksuus on 5 riviä.

976778.jpg
Kuvassa eivät näytä yhtä hyvältä kuin livenä, mutta eiköhän tuosta käsityksen saa, millaisista töppösistä on kyse.

Tutkailin tänään taas lankavarastoani, kun sitä aikaa näin kipeänä löytyy. Paljon on töitä suunnitteilla ja langat niihin hankittuna, pitäisi siis vain toteuttaa ennen kuin ostan uusia lankoja. Millä sitä saisi itsensä pidettyä poissa lankahyllyiltä? Haaveena olisi vielä pari kerää Tennesseä ja Mamboa. Mamboon tykästyin kovasti ja Tennesseetä en vain ole koskaan kokeillut, niin tekisi kovasti mieli.

976771.jpg

Kuvassa siis:
- 1 kokonainen kerä sinistä Jengaa ja kaksi vajaata kerää
- 7 veljestä: 3 valkoista, 1 keltainen, 1 oranssi, 1 vihreä, 1 harmaa, 2 tummanpunaisen kerän loppua, 1 musta sekä 1 jämäkerä ruskeaa raitaa
- 1 kerä tummanpunaista Mamboa
- 2 kerää valkoista Rose mohairia
- 2 kerää tummansinistä Teddyä
- 2 kerää jotain tuollaista harmaata lankaa
- 1 ja jämät kerää lilaa Heleneä