Eli päätin nyt sitten palata vuodatuksen puolelle ja laitoin salasanallisiksi nuo bloggerin puolelta löytyneet blogit. Vaihdoin myös nimen, joka nyt on tosiaan Auringonnousuja.

Yritin kovasti olla ehkä kolme viikkoa ilman blogia nyt kesällä ja taas sitä ollaan bloggaamassa. Syksyllä ja keväällä ei vain ollut aikaa päivitellä, mutta kesällä sitäkin enemmän.

Tästä ei varmaankaan tule mikään päivittäin kolme kertaa päivittyvä blogi, sillä yritän pysyä mahdollisimman paljon käsitöissä, ja tietysti lipsua aiheesta aina kuin vain mahdollista.

Aion myös siirtää tänne tiedot vuonna 2008 valmistuneista töistä jotenkin ja jossain vaiheessa.

Yritän oppia käyttämään tätä vuodatusta nyt jotenkin järkevästi. Aikaisemmin siirryin pois täältä bloggerin selkeyden ja helppouden vuoksi. Nyt yritin sählätä itselleni uutta ulkoasua huonoin tuloksin, joten on nyt tyydyttävä tähän. Parannusta yritän kovasti kehittää. Jos jollain on joitain hyviä vinkkejä ulkoasun suhteen, niin niitä otetaan lämpimin mielin vastaan.

Mutta nyt, tervetuloa uudistuneeseen blogiin!